Vanhenemisen arvokkuudesta

Aurinko paistaa, linnut visertää, on selvästikin tulossa kesäinen poutapäivä. Lonkkanivel on vaihdettu n.3 viikkoa sitten ja paraneminen on edistynyt hyvin. Onkin ihan perusteltua odottaa, että lonkkakivut on taakse jäänyttä elämää.
Näistä positiivisista asioista huolimatta mieli on apea, olo rauhaton ja monenlaiset huolet raastaa mieltä. Se on tämä vanhaksi tuleminen yllättävän vaikea asia hyväksyä. Väkisinkin tulee mieleen, että nyt korjattiin vasta "luuvikoja", ei vielä mitäään oikeasti hengen päälle käypää sairautta. Mutta ikää kun alkaa olla, niidenkin todennäköisyys kasvaa. Elämäntapojen muutos antaisi, ehkä, mahdollisuuden elää muutaman vuoden pitempään, ei kuitenkaan takaisi mitään. Loppusuorilla ollaan joka tapauksessa!
Tämä köyhyys ei suinkaan helpota tätä vanhenemisen ahdistusta. Terveyshuolien lisäksi on myös taloushuolet, onko varaa asua siellä missä haluaisi, omassa -50 luvun OK-talossa. Remppaa pitäisi tehdä, itse ei enää pysty, kalliiksi tulee muuten. Jätevesi- ja tulevaisuudessa ilmastomääräykset, vaativat investointeja, millä rahalla?
Jos olisi hyvät tulot, tai peräti varakas henkilö, näitäkään huolenaiheita ei olisi. Lisäksi voisi odotella lopullista hyytymistään matkustellen, hemmottelupalveluja käyttäen. Kukapa ei haluaisi saada esim. jalkahoitoja ja hierontaa viikottain. Auton katsastus ei jännittäisi, vene olisi "merikelpoinen"!
Totta on ettei raha tee onnelliseksi, mutta ehkäpä se auttaisi hetkittäin unohtamaan sen kylmän tosiasian, että elämä on kohta ohi.
Koska kohdallani näin ei ole, on pärjättävä muuten. Sen verran annetaan periksi, minkä kynnet luistaa! Arvokkaasti vanheneminen ei tule siis kysymykseen, joten piruillaan edes.
Tuosta tulikin mieleeni erään vanhan ja sairaan miehen kommentti. Se kertoo mielestäni symboolisesti koko sen voimattomuuden tunteen, jonka vanhuus ja varattomuus saavat aikaan, kanssaihmisiä ja koko yhteiskuntaa kohtaan. Em. henkilön vuoteen viereen,tietysti kutsumatta, oli ilmestynyt joukko nuoria naisia laulamaan, arvatenkin virsiä, kuolevalle. Aikansa katseltuaan ja kuunneltuaan ukkeli totesi:"Ois vittuu, ku ois voimoo"! Siihen loppui lässytys sillä kertaa ja "paremmat ihmiset", pääsivät, taas, päivittelemään.

Kasvun paikka

Käväisin tässä lonkkaleikkauksessa. Nivel vaihdettiin, tällä kertaa vasempaan lonkkaan. Toinen, eli oikea lonkkanivel, vaihdettiin jo noin kaksi vuotta sitten. Homma on nopeutunut, viimeksi olin osastolla 6 päivää, nyt enää 4 päivää! Tänään kotiuduin ja olen nyt enemmän tai vähemmän "jalkapuussa" seuraavat 6 viikkoa. On noita liikerajoituksia. Aluksi niitä on helppo noudattaa, ei kärsi tehdä muuta kuin rajoitettuja liikkeitä, tuskin kaikkia niitäkään. Vaara piileekin siellä rajoitusajan loppupuolella. Kun elämä alkaa sujua, rajoitukset helposti unohtuvat ja saattaa tulla vahinko. Miten tämä sitten on otsikon mukainen kasvun paikka, tuskinpa mitenkään. Esimerkiksi kelpaa tuo tupakka-asia. Viimeksi olin polttamatta sairaalassaoloajan, olisi ollut "helppo" jatkaa hyvin alkanutta lakkoa. En jatkanut, kasvua ei tullut. Nyt tapahtui samoin, kohta on puoli toppaa huvennut ja aamulla olin vielä "lakossa". Joten se siitä. Sama toistuu muissakin ns. terveellisen elämän, (esim.syöminen ja juominen), asioissa. Tämä nyt oli vain lonkkaoperaatio, kasvun paikka vaatisi enemmän korjausta, esimerkiksi pääpuolella. Ehkäpä jokunen päivä älyän muuttaa tapojani, toivottavasti silloin ei makailun pituus liity juttuun mitenkään. Siihen asti jatketaan entiseen tyyliin, ehkä jopa hieman enemmän nautiskellen noista paheista. Joka tapauksessa, ompahan edes uudet pallonivelet vanhasssa romusssa.